Hei ja anteeksi, että olen maailman huonoin blogipäivittäjä!

Niin siinä kävi, että pääsin kesälomalle (läpäisin viimeisen kurssin ihan hyvällä arvosanalla), olin paljon töissä, treenasin, kilpailin EM-kisoissa (5. sija,), tein lisää töitä, ja sitten vietin kaksi viimeistä lomaviikkoani Suomessa.

Nyt olen juuri saapunut kotiin satamasta. Sain raahattua kaksikymmentäkiloisen jättilaukkuni (tiedän, en oikeasti olisi tarvinnut niin paljon tavaraa!) kotiin saakka, ja nyt istun tietokoneeni ääressä ja poden mieletöntä seinät kaatuu päälle -ahdistusta. Kummallista olla yksin kotona, kun viimeiset kaksi viikkoa ympärillä on ollut koko ajan porukkaa. Tekee mieli jutella yksikseen, mutta olen kuitenkin ehkä hieman liian rajoittunut pystyäkseni siihen.

Aloitan huomenna taas koulussa, joten enköhän jälleen kohta opi arvostamaan kaiken kiireen keskellä myös niitä rauhallisia hetkiä, joita saan viettää aina silloin tällöin kotosalla. Palaveerasin torstaina Isabelin kanssa, ja onnistuimme ilmoittautumaan samaan prosessioikeuden seminaariryhmään, joten syksyn ensimmäisestä kurssista (joka kestää marraskuulle saakka, 19,5op!) tulee varmasti ihan siedettävä. Luettavia sivuja 1831.

Haen muuten uutta työpaikkaa antaumuksella. Olen vaihtamassa työpaikkaa ihan omasta tahdostani, sillä työaikani ja treenini menevät päällekkäin, ja muutenkin kaipaan elämääni hieman uusia tuulia.

Minulla oli tänään projektityöni suullinen osuus, joka meni aivan älyttömän hyvin! Tällaiset onnistumiset ovat suuria askelia, sillä on aivan eri asia käydä arkipäivän keskusteluita ruotsiksi kuin kuulostaa järkevältä puhuessaan ihmisjoukon edessä!

Tämän päivän seminaari oli kevään viimeinen – nyt minulla on vain ”lukuloma” kesäkuun alussa olevaa tenttiä varten. Saa nähdä, kuinka hyvin itsekurini tulee pitämään, etenkin jos kesäinen ilma jatkuu.

Keräsin tänään hieman aikuispisteitä viherpeukaloa leikkien. Hankin nimittäin kukkalaatikon ranskalaiselle parvekkeelleni, ja istutin kolme maustekasvia laatikkoon. Talvella hankkimani kaktus on edelleen hengissä, joten uskaltauduin siirtymään uusia haasteita kohti ;)

Joskus pitäisi osata tulkita kaikkia merkkejä, ja yksinkertaisesti jäädä kotiin nukkumaan. Katastrofaalinen aamu, mustat silmänaluset kahden huonosti nukutun yön jälkeen, myöhästyn bussista, seuraava bussi on myöhässä ja juutuu aamuruuhkaan. En ehdi seminaariin.

Olin myöhästynyt kahdella edelliselläkin kerralla (en ole todellakaan aamuihminen!), enkä kehdannut mennä luokkaan myöhässä, etenkään kun olisin seminaariopettajan sijaan häirinnyt muiden oppilaiden presentaatioita. Eli nyt istun yliopiston kirjastossa, ja odotan taukoa, jotta kehtaan mennä sisään luokkaan.

Nyt olen siis toisin sanoen sekä menettänyt mahdollisuuden nukkua pitkään että missannut olennaisimman osan seminaarista, jonka vuoksi heräsin aikaisin. Loistavaa.

Meillä oli eilen ruotsinmestaruuskilpailut, jotka päättyivät suureen pettymykseen. Ohjelmamme sujui todella hyvin; ainoa selkeä virhe sattui alussa, jossa yksi nousija hieman horjui stuntissa, mutta ylämies tuli kuitenkin tuplakierteen alas stuntistaan, joten pelastimme tilanteen todella hyvin. Jäimme vain pari pistettä kullasta, eikä hopea merkitse mitään kun Ruotsissa on tasan kaksi vakavasti otettavaa joukkuetta. Tavoitteena oli olla se paras joukkue. Hopea tuntuu siis yksinkertaisesti häviöltä.

Toinen joukkuekaan ei tehnyt täysin virheetöntä suoritusta eikä heidän ohjelmansa ollut vaikeustasoltaan tai koreografian puolesta meidän ohjelmamme tasoinen. Jos olisimme hävinneet selkeästi paremmalle joukkueelle, tai jos olisimme epäonnistuneet omassa suorituksessamme, olisi ollut helpompi hyväksyä, että jäimme toiselle sijalle.

Henkilökohtaisesti minulle eilispäivä oli todella rankka, sillä en ole koskaan ennen halunnut voittaa näin kovasti. Tämä on todennäköisesti viimeinen kauteni, joten kyseessä oli viimeinen tilaisuus ottaa kultaa.

Kyse ei ole siitä ettenkö rakastaisi treenaamista. Ero tulee olemaan todella kova. Olen tänä vuonna käytännössä uhrannut koko sosiaalisen elämäni treenaamiselle – yhdistelmä oikeustieteen opinnot, työt ja kilpaurheilu edellyttää monen muun poissulkemista. Olin ajatellut, että panostan tämän kauden 100%, otan joukkueeni kanssa kultaa, jonka jälkeen voin tyytyväisenä lopettaa oman kilpaurani kun olen saavuttanut sen, mitä tässä maassa voi korkeimmillaan saavuttaa. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja se kirvelee kovasti.

Saimme EM-kisapaikan, mutta ohjelmamme tällaisenaan ei ole sitä mitä EM-kisoissa haetaan kun taas ensimmäiseksi sijoittuneen joukkueen ohjelma on huomattavasti enemmän EM-materiaalia. Joudumme siis muuttamaan todella paljon eikä Ruotsi muutenkaan ole juuri ollut mukana kärkikahinoissa. Juuri nyt fiilikset ovat pessimistiset eilisen pettymyksen jäljiltä, mutta koitan hiljalleen ladata uudestaan energiavarani, ja heittäytyä vielä kertaalleen täysillä mukaan. Luulen, että joukkueemme tavoitteeksi tulee ensisijaisesti ottaa revanssi eilisestä, ja sijoittua EM-kisoissa parhaimmaksi ruotsalaiseksi joukkueeksi. Mutta minä haluan mitalin, se on ainoa asia, joka voi parantaa eilispäivän pettymykset.

Idag har jag äntligen lust att skriva lite på svenska! Det är +15 grader, solen skiner, jag har lämnat in mitt PM och har en träning ikväll; en bra dag alltså. Det är SM på söndag och det känns jättebra men jag börjar bli lite nervös för nu vet jag att vi har realistiska chanser att ta guld.

Jag hade endast tvåtimmars lektion på universitetet idag. Annars har jag varit hemma och pluggat och gjort massa onödiga saker (+ lagat indisk inspirerad quorn-gryta för lunch som blev extremt gott, jag är så bra!) bara för att undvika att plugga. Trots detta, tycker jag att det känns faktiskt ganska bra inför tentan. Vanligtvis brukar det bara snurra i huvudet tre veckor innan tentan men nu har jag någorlunda bra koll. Eller det tror jag i alla fall.

Dagens tips: Om du ska diska en kaffekopp räcker det inte att hälla in lite diskmedel utan man ska också diska och skölja koppen, inte bara ställa den på diskbänken. Och ifall du ska dricka från koppen, lägg märke till att det är någonting fel med skummigt kaffe. Det är inte speciellt gott med kaffe blandat med diskmedel.

Joskus käy tuuri, että leffavuokraamon hyllystä sattuu mukaan vahingossa todella hyvä elokuva.

Katsoin eilen elokuvan (500) days of Summer, ja yllätyksekseni kyseessä oli todella omaperäinen elokuvateos. Tom, romantikkopoika, joka suunnittelee työkseen postikorttien tekstejä, pohtii elokuvassa töissä tapaamansa Summerin kanssa viettämäänsä aikaa. Tapahtumat eivät etene kronologisessa järjestyksessä, joka on todella onnistunut ratkaisu. Kyseinen elokuva aiheuttaa useasti ”voi raukkaparka” -reaktioita, mutta on tästä huolimatta todella hyvä. Bonuksena Tomin henkilöhahmo (ja näyttelijä) on aivan ihana.

Pitänee mainita myös edellinen elokuva, jonka katsoin. Elokuva on nimeltään Adam, ja kertoo aspergerin syndroomaa sairastavasta Adamista, joka hiljalleen tutustuu uuteen naapuriinsa Bethiin. Elokuva antaa todella realistisen oloisen kuvan asperger-ihmisen erikoisesta ajatusmaailmasta. Jollakin tavalla elokuva on todella vangitseva.

Kolmas elokuvavinkkini on uusi elokuva Veronika decides to die, joka perustuu Paulo Coelhon romaaniin. Elokuva kertoo naisesta, joka päätyy yksityiseen mielisairaalaan epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Hänelle kerrotaan, että hänellä on vain vähän elinaikaa jäljellä. Sairaalassa hän tapaa poikkeuksellisia ihmisiä ja ajautuu tilanteisiin, jotka muuttavat hänen ajatusmaailmaansa. (Epäolennaista, mutta mainittakoon kuitenkin, että yllättäen elokuvassa soitetaan eräs ruotsalainen iskelmäkappale!)