Kirjaudu sisään

Arkea

Mitä minulle kuuluu?

Tuntuu hassulta, että monet kuvittelevat elämäni Tukholmassa olevan jotenkin tavattoman jännittävää. Viihdyn täällä todella hyvin, mutta kyllä se arki on arkea, asui sitten missä maailmankolkassa tahansa! Päiväni täyttyvät opiskelusta, treenistä, ja töistä.

Onnistuin saamaan itselleni uuden kotisivuprojektin työn alle, joten lisäliksaa on tiedossa! Sitä todellakin kaivataankin, sillä matkustan joukkueeni kanssa huhtikuussa Floridaan. Matkakassa on kylläkin jo kasassa (kiitos stipendistä, Idmanin säätiö!!!!), mutta olisi myös ihan mukavaa päästä hieman shoppailemaan (*yskäisy* Victoria’s secret).

Tähän arkiteemaani liittyen, voin todeta, ettei mitään erikoista ole vähään aikaan tapahtunut. Edelliseen viitaten pitänee mainita, että havaitsen kärsiväni jonkinmoisesta sinkkuahdistuksesta kun ”kaikki” ihmiset ympärilläni menevät kihloihin ja ryhtyvät avopuolisoiksi! Ahdistusta lisännee se, että täytän lauantaina 22 vuotta. Tosiasia on, että olisin aika hankala seurustelukumppani, sillä kalenterini on aina ylibuukattu, mutta se ei saa siltikään ajatuksiani pois siitä, että jos jatkan tätä rataa, valmistun yksinäiseksi juristiksi. Mutta ehkä tähtäänkin vasta sille kierrokselle, kun ikätoverini alkavat erota toisistaan ;) Pitäisiköhän sitä harkita uraa avioerojuristina?!

Jätä viesti

Copyright © 2009 Anna-Maija Nyman. Artikkeleiden (RSS) ja Kommenttien (RSS).